Sivut

22.10.2015

VAIN HALLITUSELÄMÄÄ, OSA 3

VAIN HALLITUSELÄMÄÄ, OSA 3: Tapahtumavastaavien päivä

Torstai! Onko sattumaa vai ei, että juuri torstai on tapahtumavastaavien päivä? 

Noin kymmenen minuuttia tapahtumavastaavien pestit saatuamme varasimme Uusista Beer Pong -turnausta varten. Vaalilupauksistamme lähtien olimme päättäneet, että nyt mennään ja kovaa. Uudenlaisia tapahtumia, enemmän ja isommin. LISÄÄ SITSEJÄ! – huusi Mimmi syyskokouksesta toiseen. 

Vuoteemme on mahtunut lukuisten hallituksen maratoonikokousten lisäksi perinteiksi muodostuneita Kiesin ja Kuosin ideointi/panikointi/soitanjokapaikkaan kokouksia. Satojen sähköpostien, whatsappviestien, puheluiden ja yöllisten pullonpalautusten myötä olemme päässeet nauttimaan kuluneen vuoden aikana huikeista tapahtumista. 

Vujusitsit täyttivät syntymäpäivien kokoisen aukon Opexin vuosijuhlattomuudessa (Hyvää syntymäpäivää!). Vappua ei pelkkään yhteen päivään jätetty, vaan huikean vappu-toimikunnan johdolla hommia painettiin kokonaisen viikon verran. Ihanien toimikuntalaisten ansiosta lanseerattiin myös ensimmäisen kerran puistositsit, jotka meidän puolestamme saisivat jatkua aina viimeiseen helan gåriin asti! 
Uusien tapahtumien, kuten pääsiäis- ja pääsykoebileiden lisäksi pääsimme kesälomille perinteikkäiden latotanssien sulosointujen saattelemana. Kesällä ehdittiin kiivaiden hallituksen lautapeli-iltamien (Sasu, Catan 2015 #neverforgive) ohella suunnitella myös kaikkien aikojen syksyä. 

Tulostuskiintiöt täyttäneiden juomalippujen rohkaisemana pääsimme hallituksen kanssa tutustumaan uusiin huippufukseihin Showroomin prameissa puiteissa. Yleensä tosin fuksipojat juodaan pöydän alle, ei sen läpi. Uusi upea laulukira ja fuksisitsien täydellisyyttä hipova ilmapiiri sai huolen aikaan: EHDITÄÄNKÖ ME SITSAAMAAN MUKA TARPEEKSI?? Ei. Edessämme onneksi vielä kahdet jännittävät pöytäjuhlat ennen urakkamme loppua. 

Ehkä perinteikkäimpänä Opexin tapahtumana Lähiöbussikierros veti taas tapansa mukaan bussin täyteen kokeneita pikkupöllöjä. Tänä vuonna perään starttasi myös tiivistunnelmainen varasijabussi, jonka pehmeässä kyydissä ihanat fuksit saivat oppia lähärin legendoilta.

Syksyn ehdoton kohokohta kummallekin tapahtumavastaavalle on edessä häämöttävä Pikkujouluristeily! Ensimmäistä kertaa mukana on jopa 7 ainejärjestöä (lue: 1000 sammunutta kansankynttilää). Jo maaliskuussa alkoi tämän Itämeren spektaakkelin järjestäminen, ja Baltic Princess on juurikin se paikka, jossa viinin ohella virtaavat Iidan ja Mimmin kyyneleet ja #opexonnellisuus on huipussaan. 

Päällimmäisenä tunteena syyskokouksen lähestyessä on iso haikeus. Kuosin kyyneleitä ollaankin jo muutamat viime kokoukset päästy todistamaan ja Kiesin odotettavissa viimeistään 5.11. Hallitukseen ja Opexin tapahtumien järjestämiseen on ehtinyt kiintyä jo ihan hulluna, eikä tätä 'vauvaa' haluaisi päästää käsistään. Ensi vuonna kuitenkin Mimu seilaa viimeisen risteilynsä länsinaapurin puolelle ja Kiesi keskittyy välillä vetämiseen. Toivomme seuraavilta tapahtumavastaavilta sitoutumista, panostusta ja rohkeutta toteuttaa myös uusia ideoita. Muistakaa kuitenkin kaiken kiireen ohella nauttia upeasta vuodestanne! 


Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: ISO KIITOS vuoden 2015 hallitukselle. Ilman teitä palkaton työnteko olisi voinut tuntua ehkä jopa raskaalta. Jokainen teistä on tuonut oman mäysteensä tähän loistavaan soppaan, jonka parissa olemme viettäneet enemmän aikaa kuin omien avopuolisoidemme kanssa. KIITOS!<3 #perutaansyyskokous

Iida & Mimmi

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet? Anna sanasi kuulua!