Sivut

21.10.2015

VAIN HALLITUSELÄMÄÄ, OSA 2

VAIN HALLITUSELÄMÄÄ, OSA 2: Sihteerin vuosi

Hallituskauteen on tähän mennessä mahtunut 16 esityslistaa, jotka ovat kokouksien aikana muuttuneet pöytäkirjoiksi, lukuisia kirjoitusvirheitä ja muutama pullavuorokin. Pullitustaitoni taisivat olla se ”valttini”, jolla viime vuoden marraskuussa Opexin hallitukseen hain. Varsinaista kokemusta järjestötoiminnasta ei ollut, vaikka talvipäivätoimikunnassa olinkin ollut mukana. Loppujen lopuksi niitä pullavuoroja tuli kuitenkin paljon odotettua vähemmän, mutta mitään en vuodestani vaihtaisi.

Sihteerin pesti ei ehkä ole se hallituspesteistä näkyvin. En lähettele sähköposteja, ota nimiä ylös lähiökierrosbussissa tai kutsu liikuntavuoroille. Järjestön, ja etenkin hallituksen, toiminnan kannalta sihteeri on kuitenkin merkittävässä roolissa. Tärkein tehtäväsi on olla paikalla kokouksissa ja kirjoittaa niistä pöytäkirjat. Täytyy kyllä tunnustaa, että meidän nykyisen hallituksen kokouksissa tämä ei ole aina ollut aivan helppo homma. Välillä hampaita on kiristelty, kun jotain fiksua siitä _järjettömästä_ puhetulvasta pitäisi saada kirjattua ylös. Tästä huolimatta pöytäkirjat ovat aina valmistuneet ja pienistä (ja isommistakin) kirjoitus- ja ajatusvirheistä päästään eroon oikolukemalla. Sihteerin pestin kautta pääset näkemään hallitustoimintaa monipuolisesti ja tarjoamaan auttavan kätesi sitä kulloinkin tarvitsevalle. Tosin tuntuu, että tänä vuonna näitä auttavia käsiä on löytynyt aina jonoksi asti.

Vaikka palo hallitukseen oli ollut kova ja odotukset korkealla, en olisi ikinä vuosi sitten osannut odottaa, kuinka huikea vuosi onkaan edessä. Kiitos tästä kuuluu tietenkin meidän mahtavalle hallitusporukalle, mutta myös aktiiviselle jäsenistölle. Tuntuu siltä, että Opex voi hyvin.

Turussa 20.10.2015

Heidi Takala


Sihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet? Anna sanasi kuulua!