Pikkujouluristeily 14.–15.11. - Osa 2/3

Se mikä tapahtuu Itämerellä, se myös jää sinne.

Kaikilla on omanlainen tapansa viihtyä risteilyllä: jotkut menee buffettiin, toiset ryntää karaokebaariin, osa haluaa välttämättä sijoittaa pajatsoihin ja jotkut haluaa tutustua tuntemattomiin ihmisiin. Itse olen hetken ajan ollut sapatilla Opexin toiminnasta ja tapahtumista, joten halusin viettää aikaa hyvien ystävieni kanssa ja ottaa vain rennosti. Suomalainen nuori tarvitsee kuitenkin alkoholia rentoutuakseen, joten ensimmäisenä piti suunnata Tax freen alkoholiosastolle.  Tämä oli siis poikkeuksellinen reissu, sillä normaalistihan tämänkaltaisilla opiskelijoiden sikailuristeilyillä ei saa menomatkalla ostaa alkoholia tax freestä.

Ja tämä poikkeustilanne räjähti käsiin heti ensimmäisen tunnin aikana! Viinanhimoiset ihmiset olivat käytännössä muodostaneet parijonon tax freen ovelta aina kassoille asti. Ovella seisoi järjestyksenvalvoja, joka päästi tasaisin väliajoin väkeä sisään, aivan kuin Lynin portsari vappusesonkina. Oli siis parempi mennä takaisin vitoskannelle toivoen, että jollain olisi jotain vettä vahvempaa…

Seuraavat tunnit menivätkin hyteissä pyörien ja käytävillä notkuen. Oli mahtavaa huomata, että lyhyestä sapattivapaasta huolimatta Opexin väki on edelleen yhtä hauskaa ja toiminnallista kuin aina ennenkin. Ensimmäisessä hytissä laulettiin akustisen kitaran tahdissa ikivihreitä klassikoita. Toisessa parannettiin maailmaa ja Opexin toimintaa Jyväskylän OKL:n ainejärjestösankareiden kanssa. Kolmannessa hytissä muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevia talvipäivä. Neljännessä hytissä oli kolmosvuosikurssin Rauli ja Ari-Pekka. Näiden velikultien toilailuista lisää myöhemmin! Kaikilla vaikutti siis olevan hauskaa ja mikä parasta: vain harvat puhuivat stressaavista palautuspäivistä, tulevista tenteistä, kandeista tmv. asioista, jotka tuottaisivat pikkujoulukansalle pahan mielen.

Kun ilta jatkuu ja juomat vähenee, niin eräs asia katoaa joka ikisellä risteilyllä. Se ei ole lompakko, kännykkä tai hyttikortti, vaikka nämä asiat hukkuivatkin muutamalta opexlaiselta. Asia joka katoaa jokaisella reissulla, on käsitys ajasta. Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään käsitystä, että missä järjestyksessä kaikki illan tapahtumat ovat tapahtuneet, enkä jostain kumman syystä edes muista kaikkea. Tästä syystä listaan tylsästi illan kommelluksista lampaat sekä leijonat. Muistakaa, että nämä ovat vain allekirjoittaneen sekavia mielipiteitä.

Kolme lammasta: Kymppikannen yökerhoon ei ollut alkuillasta mitään asiaa,. Miksi? Siellä oli järjestetty akateeminen heviristeily. Liput tuohon eeppiseen kokemukseen olisi maksanut 12 euroa, mutta sekään ei vielä riittänyt. Kyseiseen tapahtumaan ei ollut mitään asiaa värikkäissä vaatteissa. Pöyristyttävän pinnallista käyttäytymistä, jota en tulevana kansankynttilänä hyväksy. Olen nyt yhden kokemuksen ja monta heviystävää köyhempi.

Kaksi lammasta menee sinkkuristeilyn kuvausryhmälle. Olin sopinut ystävieni kanssa, että osallistumme aivan varmasti speed datingiin, paritansseihin ja muihin surullisen hauskoihin tapahtumiin, mutta kuvausryhmä pilasi kaiken. Eihän kameran eteen uskalla kukaan mennä nolaamaan itseään! Joku voi vielä nähdä sinut televisiossa ja luulla, että olet speed deittaamassa tosissaan. Tämän jälkeen saisit elää hyvinkin yksinäistä elämää aina kuolinvuoteelle saakka.

Yhden lampaan voi jakaa kaikki ne läheisyyden kaipuuta tuntevat ihmisriekaleet, jotka änkesivät väkisin yökerhon ahtaalle tanssilattialle. Myös allekirjoittanut teki saman virheen. Taistelu olemassaolosta oli armotonta ja kivuliasta. Luulen tuon kokemuksen jälkeen tietäväni kuinka ahdasta orjilla oli kun heitä kuljetettiin laivoilla Atlantin ylitse Amerikan mantereelle.

Yhden leijonan annan sille ulkomaalaiselle sinkkumiehelle, joka teki edellä mainitulla tanssilattialla kaikkensa pariutumisen eteen. Kaveri ei ymmärtänyt suomea, englantia, eikä edes yksinkertaista kehonkieltä, mutta teki siitä huolimatta hartiavoimin töitä saadakseen edes vähän lämpöä ja läheisyyttä. Toivon sydämeni pohjasta, että tämä kaveri löysi itselleen seuraa ja rakkautta lukuisista pakeista huolimatta.

Kaksi leijonaa menee kolmosvuosikurssin maskoteille: Raulille ja A-P:lle. Kun puhutaan katastrofaalisesta viinanjuomisesta, niin katseet kääntyy pakostikin näihin Satakunnan toivoihin. Aina sattuu ja tapahtuu. Ja tälläkään kerralla veljet eivät tuottaneet pettymystä…

Saavuin muistaakseni yökerhosta ja laahustin vitoskannen käytävää pitkin kohti omaa hyttiäni, kunnes huomasin matkalla jotain omituista. Kaikki tietävät tarinan Hannusta ja Kertusta ja miten he jättivät leivänmuruja maahan opasteiksi, jotta heitä osattaisiin seurata. Samalla tavalla vitoskannen hyttikäytävälle oli muodostunut selvä reitti, mutta se ei ollut tehty leivänmuruista… Hyttikäytävältä löytyi verhot, patjat, lakanat, verhotanko ja paljon muutakin Silja Linen omaisuutta. Nämä tavarat johdattivat selkeän polun minnekäs muuallekaan kuin Raulin ja A-P:n hyttiin… Avasin hytin oven toivoen, että en löydä sieltä ketään kuolleena. Enkä luojan kiitos löytänytkään. Ydinräjähdyksen jäljiltä olevasta hytistä löytyi puolialaston mieshahmo viinapullon kanssa. Kysyin, että mitä ihmettä on tapahtunut.  Sain lopulta tutun ja turvallisen vastauksen, joka toi jopa pienen deja vu -tunteen: “Kaikki on kadonnut. Rahat, kortit, kaikki…”

Edellä mainitun tapauksen lisäksi oli myös ilo kuulla, että toinenkin näistä sankareista oli hukannut ison läjän käteistä ja pankkikorttinsa. Uskon, että hän teki sen ihan vain empatiasta ystäväänsä kohtaan. Jotta tarinalla olisi onnellinen loppu, voinen kertoa, että poikien kadotettu omaisuus löytyi lopulta ja kaikki elivät onnellisina aina tuleviin talvipäiviin saakka.

Kolme leijonaa menee ansaitusti vuoden rohkeimmalle rakkaudenosoitukselle. Itse en tätä tilannetta päässyt todistamaan, mutta erittäin luotettavien lähteiden mukaan sana ”poikarakkaus” on päässyt täysin uusiin ulottuvuuksiin. En halua mitenkään kritisoida näiden poikien villiä kokeilua. Päinvastoin haluan kumartaa heille ja kertoa kuinka hienosti he näyttivät maailmalle, että kaikki on mahdollista, kun ei tottele yhteiskunnan luomia sääntöjä ja normeja, vaan antaa meissä ihmisissä elävän eläimellisen vaiston viedä ja tehdä tehtävänsä.

Nämä kaksi toisinajattelijaa saivat itsenikin ajattelemaan, että käyttäytyykö kaikki miehet liian varauksellisesti? Ovatko suurin osa miehistä vain yhden kokemuksen verran köyhempiä? Onko enemmistö väärässä ja katkeroituneita ja nämä kaksi toisinajattelijaa oikeassa ja onnellisia? Haluan kiittää näitä kahta nuorukaista. Teidän taiteellanne on merkitystä: se sai minut ajattelemaan. Toivon sydämeni pohjasta, että teitä kumpaakaan ei hävettänyt seuraavana aamuna. Olkaa ylpeitä siitä mitä teitte! Tehkää se ehkä uudestaan! Mutta jos teette, niin ensi kerralla LAITTAKAA SE HYTIN OVI KIINNI!