Sivut

22.10.2013

Kostajaiset 2.10.

Tämän vuoden kostajaiset alkoivat Edulta kello 17 aikaan. Kostonhaluiset ykköset olivat asustautuneet teeman mukaisesti pedoiksi, joten pihalla kulki jos jonkinlaisia otuksia gepardeista metsästäjiin. Mielikuvitusta oli käytetty myös kakkosten asusteissa: saaliiksi joutuneet kakkoset olivat pukeutuneet muun muassa seeproiksi ja rahasäkeiksi. Ihmisiä oli saapunut paikalle ihailtavan suuri määrä: tapahtumaa järjestelemässä oli yli 30 ykköstä ja kisaamaan oli tullut saman verran toisen vuoden opiskelijoita.

Isännän ja emännän tervetuliaispuheen jälkeen ryhmät lähtivät kuskien johdolla ympäri Turkua pidetyille rasteille. Rasteilla saalit pääsivät esittelemään luovuuttaan esiintymistaitojen muodossa, toisen vuoden opiskelijat saivat myös kaivaa esiin sisäisen taiteilijansa ja pääsivät tekemään taideteoksia bodypaint-maaleilla. Yhdellä rastilla kisaajille tarjoiltiin herkkuillallinen, mikä koostui mitä erikoisimmista ruokalajeista. Muita kostajaistehtäviä olivat muun muassa pyykkipoikien kiinnittäminen luokkatoveriin, ihmisagilityrata ja tietysti klassinen aarteenmetsästys.

Kostajaisten voittajaluokka selvitettiin kauppatorilla, jossa ryhmät saivat vielä esittää ylistyslaulut ykkösluokkalaisille. Pitkällisen pohdinnan ja arvioinnin tuloksena asiantuntijaraati päätti luovuttaa palkintoporkkanat 2C luokalle. Jatkot pidettiin legendaarisessa Night Club Marilynissä, jonne ykköset ja kakkoset siirtyivät sulassa sovussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet? Anna sanasi kuulua!