Sivut

22.8.2013

Mustanaamio strikes back!

Pöllön kielenkannat ovat vielä kesän tiimoilta hieman ruosteessa, joten Pöllö nyt ajatteli ystävänsä Twitter-linnun tavoin retweetata, eli uudelleensirkuttaa tämän Mustanaamion mainion katsauksen OKL-vuosiin.

Pöllö toivottaa kaikille mainiota kesän viimeisiä viikkoja!

"Onnea kaikille tänä syksynä opintonsa OKL:ssä aloittaville, onnea myös kaikille opintojansa jatkaville. Onneksi tylsä kesä alkaa jo olla lopuillaan ja pian pääsemme taas takaisin Edulle. Teille uusille tulokkaille tullaan ensimmäisellä viikolla kertomaan jokaisena päivänä ainakin kerran, että olette parasta a-luokkaa, kermojen kermaa. Niin kai olettekin, ei tähän kouluun kuitenkaan jokaista kadun henkilöä oteta. Olkaa siis ylpeitä itsestänne ja toisistanne. ”Koulu” on muuten sana, jota tulee visusti välttää käyttämästä henkilökunnan läsnä ollessa. Henkilökuntaa ei kai myöskään saa sanoa ”opettajiksi” eikä toisen kerroksen henkilökunnan tiloja missään nimessä opettajainhuoneeksi. Näillä vinkeillä mennään jo pitkälle.

Teillä ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on edessänne mielenkiintoinen syksy ja kevät. Luentoja ja demoja, bileitä ja sitsejä, raportteja ja ryhmätehtäviä, lukemista ja kärrynpyöriä, sahaamista ja 20 erilaisen keltaisen linnun tuntomerkkien oppimista ja niiden erottamista toisistaan, porkkanaraastetta ja porkkanaraastetta, mahdollisesti pieniä ja vähän suurempiakin ihastuksia.

Myös vanhemmat opiskelijat voivat vielä päästä osaksi näistä kaikista, jokainen opiskeluvuosi on kuitenkin erilainen. Vaeltava aave onkin hieman pohtinut eri vuosien tapahtumia:

1. vuosi
Kaikki on uutta ja jännittävää. Melkein kaikki käy melkein kaikissa Opexin omissa juhlissa ja myös monissa muissa. Opinnot sisältävät kaikkea mahdollista, monialaisten opintojen suorittamisen muodossa. Demoryhmät alkavat muotoutua tiiviiksi kaveriporukoiksi. Henkilökunnasta löytyvät suosikit ja inhokit. Tehdään tutkimus, joka on vähän outoa, mutta se tehdään pienryhmissä, mikä helpottaa kai tekemistä. Vuodenvaihteen jälkeen on mahdollisuus päästä aloittamaan Opexin hallituksessa, tällöin pitää muistaa tulla syyskokoukseen, mutta se on helppoa koska kokouksen jälkeen on aina juhlat. Vispilänkaupat tiivistyvät lokakuun loppuun mennessä, kun ensimmäinen vuosikurssin sisäinen pariskunta julkistaa seurustelunsa.

2. vuosi
 Monialaiset jatkuvat, ne on edelleen kivoja. Saa suorittaa virkamiesruotsin, kaikki eivät pääse siitä heti läpi ja joillakin se roikkuu vielä neljännen vuoden alkaessa. Jotkut käyvät vielä kaikissa bileissä, mutta kun ensimmäinen biletauko tulee, niin he sanovat tulleensa vanhoiksi. Keväällä haetaan sivuaineisiin, tuloksia jännitetään, koska tulevaisuus on kiinni niistä. Tehdään taas tutkimus ja tutkitaan motivaatiota, tästä ei vieläkään ymmärrä kovin paljon, mutta ehkä vähän enemmän. Tehdään näytelmä Mannan kanssa, se on hauskaa. Soitetaan myös pianoa.

3. vuosi
Kolmas vuosi, sivuainevuosi. Nyt on ensimmäinen hieno tilanne pudota kelkasta, enää ei olekaan lukujärjestystä, jota voisi seurata. Joillakin on enemmän opintoja, toisilla vähemmän. Jollakin voi olla niin kiire, ettei ehdi vieläkään suorittaa ruotsia loppuun. Joku pitää jonkin välivuoden tapaisen ja lähtee Aasiaan - ”frendit jäi suorittaa jotain yliopistoi”. Joku lähtee vaihtoon. Oma demoryhmä hieman hajoaa yhteisten opintojen puutteen vuoksi. Harva käy enää kaikissa juhlissa. Oma vuosikurssi järjestää Joulugaalan, se on tietyille yksilöille raskaampaa kuin muille. Kova työ kuitenkin palkitaan hienoilla juhlilla. Ensimmäiset alkavat jo surra, että opiskelut ovat pian ohi, eikä enää koskaan näe opiskelukavereita, näin ei kuitenkaan ole, opintoja on jäljellä vielä melkein puolet. Tehdään proseminaari, mikä se on? Se on taas tutkimus, nyt saa valita mitä tutkii ja se on upeaa. Pohdit hetken yliopistotutkijan uraa, mutta sitten muistat kutsumuksesi.

Aave ei muista neljättä ja viidettä vuotta kovin tarkkaan, joten seuraavat ovat hieman ounasteluja:

4. vuosi
Osa menee Normaalikouluun heti syksyllä, jotkut vasta seuraavana vuonna. Norssi ärsyttää kun ei pääse bileisiin, paitsi yksiin ja niiden jälkeen on iloinen, ettei tarvitse enää mennä, koska on vanha eikä jaksa. Jotkut alkavat tekemään gradua, toiset ei ihan vielä, joidenkin täytyy tehdä ensin proseminaari loppuun.

5.vuosi
Kukaan ei käy kaikissa juhlissa, useimmat eivät yksissäkään, jotkut viimeisissään. Tehdään graduja tai ainakin proseminaarit loppuun. Osa valmistuu; keväällä lauletaan ”lasken matkaan leijan kauneimman”, voisi luulla, että tunnelma on surullinen, mutta ehkä tässä vaiheessa on opiskeltu riittävän pitkään ja on aika mennä antamaan jotain yhteiskunnalle takaisin. Kaikki eivät ole vielä valmiita ja he päättävät ammentaa vielä hieman oppia lisää.

Loppuvuodet
Koetetaan saada opintoja loppuun, tehdään jo mahdollisesti enemmänkin töitä. Käydään muutamissa juhlissa, koska niissä on kuitenkin kivaa. Erinäisissä nimenhuudoissa ja listoissa vuosikurssisi on mystinen N (lausutaan ÄN).

Tervetuloa siis sekä uusille että vanhoille. Aave odottaa syksyä jo innolla, toivottavasti myös te. Nähdään käytävillä."

1 kommentti:

Mitä mieltä olet? Anna sanasi kuulua!